Taikuus

Taikuus

Astreassa taikuus on hyvin suuressa osassa pelin maailmaa. Haltijat ja puoliveriset omaavat sisäistä taikaa, mutta myös ihmisillä on mahdollisuus oppia eritasoisia loitsuja loitsupussien avulla. Yksilön voimakkuus on sidottuna hänen sukuunsa ja kuinka paljon hänessä on haltijaverta, mutta myös sattuma sekoittaa pakkaa. Ei ole mahdotonta, että matalaprosenttinen puoliverinen on jossain taikuudessa jopa voimakkaampi kuin korkeaprosenttinen.

Vaikka taikuus on iso osa pelin maailmaa ja sitä on eritasoista, jalat on silti hyvä pitää maassa suunnitellessaan hahmoa. Edes voimakkain hahmo ei voi luoda mustaa aukkoa, mikä imaisee puolet maailmasta mukaansa. Hahmojen kyvyt ovat pitkälti pelaajan omassa päätäntävallassa ja valtavia rajoituksia ei ole, mutta maalaisjärki on syytä pitää mukana suunnittelussa. On selvää, että täysiverinen, taikuutta vuosisatoja treenannut haltija pystyy päihittämään kokemattoman ihmisen helposti. Haltijoiden ylivoimaisuus ei kuitenkaan tarkoita sitä, että haltijan pelaajalla olisi oikeutta tappaa toisen pelaajan hahmoa. Tällaisessa tilanteessa, jossa hahmojen välit ovat tulehtuneet taisteluun saakka, voidaan paikalle pyytää uusi pelaaja auttamaan tai käyttää NPC hahmoa. Näin pidetään pelaaminen reiluna ja mukavana kaikille.

On myös hyvä muistaa, että taikuus kuluttaa käyttäjäänsä ja jopa erittäin taidokkaan hahmon on levättävä, jos on käyttänyt suuren määrän taikuutta. Edes kokenein ja taikansa äärimmilleen harjoittanut hahmo ei voi luoda esimerkiksi kahta maanjäristystä peräkkäin.

Taikuus jaotellaan viiteen eri taikaluokkaan, joiden alla on erilaisia kykyjä.

Loitsut
- Komponenttimagia, "kanin vetäminen hatusta"
- Suojelumagia, esimerkiksi Vierveiliä ympäröivä suojakupla on hyvin vahva suojeluloitsu
- Arkimagia, esimerkiksi itsestään lattioita lakaiseva luuta
- Erilaiset kiroukset, jotka voivat esimerkiksi tehdä kirotun päivästä epäonnentäyteisen.

Nekromantia
- Parantaminen
- Elämän energian vieminen tai sen antaminen
- Kuolleisiin yhteyden ottaminen
- Kuolleiden herättäminen

Elementit
- Vesi
- Tuli
- Maa
- Ilma

Muodonmuutos
- Muodonmuutoksen säännöt ovat hyvin vahvasti kiinni osaamistasossa sekä haltijaveren määrässä

Illuusio
- Esimerkiksi nopean hämäyksen luominen, esimerkiksi ovelta kuuluu koputus

Enemmän esimerkkejä ja tarkemmat osaamistasosidonnaisuudet löydät foorumilta!

Loitsupussit

Taikuus Astreassa ei rajoitu ainoastaan hahmon sisäisiin kykyihin, vaan myös ihmiset pystyvät käyttämään taikuutta loitsupussien avulla. Ihmiselle tai erittäin matalaprosenttiselle puoliveriselle voikin olla turvallista kantaa mukanaan loitsupussia, jos aikoo poistua Vierveilin suojakuplasta. Myös täysiveriset haltijat voivat oppia käyttämään loitsupusseja siinä missä kuka muukin, mutta monesti haltijat pitävät tällaisia taikoja ala-arvoisena ja käyttävät omia sisäisiä kykyjään.

Loitsuja on määrittelemättömän paljon. Helpoimmat loitsut vaativat helpommin saatavilla olevia ainesosia, kun haastavat loitsut tarvitsevat harvinaisia ainesosia, mitkä eivät ole kaikkien löydettävissä ainakaan halvalla. Markkinoilla onkin tavallista nähdä myyjiä kauppaamassa harvinaisempiakin ainesosia. Muistathan kuitenkin varoa, että kauppias ei ole epärehellinen. Väärän ainesosan sekoittaminen loitsuun voi aiheuttaa erinäisiä ongelmia. Esimerkiksi täysin puhtaan haltijan hius, jossa on juuri mukana, on erityisen voimakas ainesosa, mutta markkinoilla liikkuu paljon huonoa tavaraa. Lähtökohtaisesti harvinaiset komponentit ovat arvoltaan vähintään 100 kultarahaa.

Loitsupussit eivät varsinaisesti vaadi pussia toimiakseen, mutta se on todettu helpoksi tavaksi pitää ainekset koossa etenkin matkustaessa.

Loitsut ja illuusio -taikaluokat ovat yleisimpiä loitsupussien käyttöön. Suosittuja ovat erinäiset suojeluloitsut, sekä illuusiot, joilla ohjataan vihollinen kauemmaksi matkaajan leiripaikasta. Jopa ihmisparantajien tiedetään turvautuneen satunnaisesti loitsupusseihin, jos potilas on ollut hengenvaarassa. Myös arkimagia on hyvin suosittua loitsupussien muodossa.

Rajoituksia loitsupussien käytölle ei ole tai siihen, montako erilaista loitsua hahmo voi osata. Pidetään kuitenkin taas jalat maassa, hahmo voi oppia lisää loitsupussien käytöstä pelien myötä.

Hahmonluonnissa

Hahmolla, joka on joko puhdas haltija tai puoliverinen, voi olla sisäisiä kykyjä kolmesta eri taikaluokasta.

Puhtaat haltijat, korkea- ja keskiprosenttiset puoliveriset
- Taiantaso määritellään tasoin 1-10
- Jaossa on 15 pistettä, jotka saa jakaa vapaasti eri taikaluokkiin

Matalaprosenttiset puoliveriset
- Taiantaso määritellään tasoin 1-5
- Jaossa on 10 pistettä, jotka saa jakaa vapaasti eri taikaluokkiin

Loitsupussit
- Tasot 1-5

Create your website for free! This website was made with Webnode. Create your own for free today! Get started